Kun Euroopan tuliasedirektiivin uudistuksen valmistelu on kiihtymässä, nousee tiedotusvälineisiin monenlaisia, oikeita ja vääriä, vaikuttamiskirjoituksia. Kummassakin tapauksessa kirjoittajaosapuolet korostavat heille edullisia yksityiskohtia. Voidaan kuitenkin olettaa, että aseiden vastustajien kirjoituksissa on enemmän asiavirheitä. Ne johtunevat joskus tietämättömyydestä (koska kirjoittajat eivät yleensä ole aseharrastajia tai -tutkijoita), mutta ei voida sulkea pois sitäkään seikkaa, että harkituilla virheillä halutaan luoda hiljaista pakokauhua kansamme keskuuteen. Kun elämme kansanvaltaisessa yhteiskunnassa, sivistysvaltiossa, olisi hyvin toivottavaa, että argumentointi perustuisi totuuteen ja olisi sävyltään rakentavaa.
Yksi esimerkki keskustelusta löytyy seuraavasta kirjoitusketjusta. Ensimmäinen kirjoitus on Helsingin sanomien pääkirjoitus 28.2.2016, toinen siihen samassa lehdessä puolustusministerin kirjoittama vastaväite 29.2.2016 sekä Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja Janne Kososen kirjoittama mielipidekirjoitus 1.3.2016.
Edellisessä kappaleessa mainittu pääkirjoitus tai vastaväite ja mielipidekirjoitus kirvoittivat myös väittämään yhdessä mielipidekirjoituksessa ettei metsästyksessä tarvita puoliautomaattiaseita ollenkaan ja toisessa mielipidekirjoituksessa puolestaan metsästäjien etujen puolustamista. Kolmannessa mielipidekirjoituksessa halutaan paremmin järjestäytyneitä metsästysjoukkoja.
Edellämainittu puoliautomaattiaseita metsästyskäytössä vastustava kirjoitus väittää, että ampuma-aseiden määrä on suoraan verrannollinen asekuolemiin. Jos väite olisi tosi, niin olisiko se kuitenkin oikeasti toisinpäin. Jutun arvoa heikentää myös se, että siinä väitetään ampuma-asekuolemien määrän olevan lähes sama kuin liikennekuolemien. Jutussa mainitaan asekuolemien määräksi 177 vuonna 2013. Tilastokeskuksen mukaan liikenteessä kuoli kyseisenä vuonna 258 henkilöä. Onko luku lähes sama, jos se on 69%? Toinen iso väite on se, että Suomessa kuolee asukaslukuun verrattuna unionin jäsenmaista eniten ihmisiä joka vuosi ampuma-aseilla tehdyissä henkirikoksissa, ampuma-aseonnettomuuksissa ja itsemurhissa. Yhden julkaistun selvityksen mukaan tilanne on juuri päinvastoin. Suomi ei yltänyt niiden 11 maan joukkoon, joissa on suhteellisesti eniten asekuolemia, vaikka samassa tutkimuksessa todetaan, että Suomessa olisi jopa toiseksi eniten aseita Euroopan maista. Asetilastoa johtava Sveitsi ei myöskään näy kuolematilastoissa. Maailmanlaatuista laajempaa tilastoa voi tarkastella esimerkiksi wikipedian avulla. Tällaisia helppoja heittoja arvioitaessa voisi tutustua esimerkiksi Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspoliittisen instituutin tutkimaan tietoon. Henkirikoksen tekovälineen mukaan ampuma-aserikokset edustavat Suomessa pientä osaa (teräaseet 40% vs ampuma-aseet 17%, ajanjakso 2003 – 2012) kokonaisuudesta, mutta niiden saama julkisuus on ollut suuri. Huomattavaa on myös, että rikoksissa käytetyt aseet ovat olleet yleensä luvattomia tai laittomia. Silti haluamme todeta, että kaikki henkirikokset ovat aina turhia ja paheksuttavia.
Ampumaharrastusfoorumi on esittänyt huolensa vastuuministeriöillemme ja eduskunnalle suunnitelluista tiukennuksista jo viime syksynä. Ampumaharrastusfoorumin mielestä tuliasedirektiiviä ei tarvitse tiukentaa, kunhan edes nykyiset määräykset otettaisiin ensin käyttöön Euroopan unionin jäsenmaiden kansallisissa lainsäädännöissä. Vuonna 1991 voimaan tullut, varsin tiukka tuliasedirektiivi on osoittanut vahvuutensa eurooppalaisen aseturvallisuuden lisäämiseksi ja menettelyjen yhtenäistämiseksi, joskin joidenkin asioiden loppuunsaattaminen on vielä kesken. Toivomme Suomen edistävän resurssien kohdistamista varsinaiseen aseongelmaan eli laittoman asekaupan ja rikollisuuden torjuntaan.
Direktiiviä valmistellaan suunnitelmallisesti ja seuraava valtioiden lausuttavaksi tuleva luonnos näyttäisi valmistuvan tämän vuoden toukokuussa. Sen jälkeen alkaa direktiivin käsittely EU:n jäsenmaissa ja toimielimissä. Syksyllä olemme tietävämpiä aseiden kohtalosta.
Mikko Taussi