Kysymyksiä ja vastauksia

Ampumakorttihankkeen kysymyksiä ja vastauksia

Kenelle ampumakortti on tarkoitettu?

Ampumakorttikoulutus on suunniteltu nuorille aloitteleville ampujille, joilla ei ole juurikaan aiempaa kokemusta harrastuksesta. Ampumakortti ruutiaseille voidaan myöntää 15 vuotta täyttäneille henkilöille. Ilma-asekortin myöntämiselle ei ole alaikärajaa asetettu.

Kuka voi osallistua kursseille?

Ampumakorttikoulutukseen voi osallistua kuka tahansa. Sen eräänä perimmäisenä tavoitteenahan on juuri hienon lajin markkinointi toiveena, että yhä useampi nuori löytäisi itselleen ammunnasta elinikäisen harrastuksen. Järjestävällä organisaatiolla on kuitenkin viime kädessä oikeus valita itse kurssilaisensa.

Miksi tällainen kortti on tarpeen?

Ampumista harrastavat järjestöt näkivät tarpeelliseksi tehostaa alkeiskoulutusta helpottaakseen uusien ampujien harrastuksen aloittamista. Uusi ampuja saa varmemmin tarpeellisen turvallisuuskoulutuksen ja tutustuu ampumakorttikoulutuksen kautta seuran ampumatoiminnan vetäjiin.

Tuleeko tästä viranomaisten puolesta pakollinen kortti, jota ilman en enää saa aselupia?

Tällaista ei ole suunnitteilla. Paikalliset lupaviranomaiset tulevat joko hyväksymään ampumakortin osaksi aselupaa hakevan henkilön näyttöä ampumaharrastuksesta tai sitten ei. Viranomaisella on täysi harkintavalta ampuma-aselain puitteissa aselupa-asioissa.

Mitkä järjestöt ovat mukana ampumakorttihankkeessa?

Hankkeen omistaja on Ampumaharrastusfoorumi, joka toimii samalla hankkeen ohjausryhmänä. Ampumakorttihankkeessa ovat mukana seuraavat järjestöt:

  • Suomen Ampumaurheiluliitto
  • Suomen Ampumahiihtoliitto
  • Reserviläisurheiluliitto
  • Suomen Reserviupseeriliitto
  • Reserviläisliitto
  • Maanpuolustuskoulutusyhdistys
  • Asealan Elinkeinonharjoittajat
  • Asehistorian Liitto

Onko meidän yhdistyksen pakko järjestää ampumakortti-koulutuksia?

Ei ole, ellette itse sitä halua. ”Miksi tällainen kortti on tarpeen?” kysymyksen vastauksesta selviää, miksi tätä kannattaisi kuitenkin harkita.

Miten pieni seura kykenee järjestämään koulutuksen?

Koulutuksen keskeisin idea on yhteistyö kaikkien eri järjestöjen kesken. Pieneltäkin paikkakunnalta löytyy useimmiten muutama aktiivi, kun ampumaurheilijat, ampumahiihtäjät ja reserviläisjärjestöt kokoavat voimansa yhteen. Jos tämäkään ei auta, niin käännytään alueellisten organisaatioiden puoleen tuen saamiseksi. Lisäksi kurssit ovat avoimia kaikille, joten naapuriseuran järjestämälle kurssillekin on mahdollista osallistua.

Mitä ampumakorttikurssi tulee maksamaan?

Ampumakorttikurssille on annettu suositushinta 60 €. Maksun on laskettu kattavan järjestelykulut. Järjestävä taho voi tämän lisäksi laskuttaa omakustannusperiaattein muut suorat kulut kuten käytettävät patruunat, tarjottavat ruokailu- tai majoituspalvelut. Taustajärjestöille tilitetään kurssimaksusta samoin periaattein vain niiden vastuulla olevista mahdollisista järjestelyistä kuten ampumakorttien teettämisestä ja vakuutusturvan hankkimisesta aiheutuvat kulut. Ampumakorttien teettäminen maksaa alle euron per kortti.

Kuka voi myöntää ampumakortin?

Ampumaharrastusfoorumi myöntää suoritetun koulutuksen myötä henkilöille oikeudet järjestää ampumakorttikursseja ja siten oikeudet myöntää kortteja. Nimiluetteloa tullaan ylläpitämään kotisivuilla www.ampumaharrastusfoorumi.fi. Koulutus tullaan jatkossa integroimaan järjestöittäin niiden ohjaaja- ja valmennuskoulutusjärjestelmän yhteyteen.

Onko kortti määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva?

Eräänä korttihankkeen tavoitteena on pitää harrastajakunta tietoisena sekä muuttuvasta lainsäädännöstä että harrastukseen liittyvästä ajantasaistetusta ohjeistuksesta. Siten on nähty tarkoituksenmukaiseksi, että viimeistään 10 vuoden päästä ampumakortin voimassaoloaika tulisi ”uudistaa” osallistumalla lyhyeen infoluonteiseen tilaisuuteen. Uusiminen toki edellyttää, että myös itse ampumaharrastus on jatkunut.

Onko ampumakorttikurssin käyminen pakollista?

Yhtään päätöstä ampumakortin pakollisuudesta ei ole tehty missään järjestössä. Ampumaharrastusfoorumi toivoo, että korttikoulutuksessa päinvastoin olisi imua ja että kaikki vanhatkin ampujat haluaisivat osoittaa nuoremmilleen kortin hankkimalla, ettei oppi ojaan kaada ja turvallisuusasioiden kertaaminen on aika-ajoin hyvinkin suositeltavaa.

Kun ampumakortin pakollisuutta on pohdittu eri seuratoimijoiden kanssa, niin toki moni on nähnyt siinä selkeitä etujakin. Esillä on ollut muun muassa ajatuksia, että kortti olisi pakollinen uusille jäsenille tai ettei seuran radalla harjoittelu ilman ampumakorttilaisen paikallaoloa olisi mahdollista. Korttikoulutuksen eräänä opetuskohteena kun on juuri ampumaradalla toimiminen ja siihen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet.

Miten vanhat ampujat voivat saada ampumakortin?

Ampumakorttihankkeen eräänä keskeisenä lähtökohtana on ollut luoda yhtenäinen peruskoulutus, joka on hyväksiluettavissa yli järjestörajojen. Toinen kulmakivi on ollut, että aiempi saatu ”alan” koulutus tai ampumaharrastus huomioidaan ampumakorttikoulutuksen vaatimuksia asetettaessa. On luotu niin sanottu täydennyskoulutusohjelma, jonka myötä kaikille halukkaille aktiivisille ammunnan harrastajille tullaan tarjoamaan mahdollisuutta saada ampumakortti ”kevennetyllä menettelyllä” vuoden 2012 loppuun mennessä.

Kotisivuilta ampumakorttialasivun kohdasta on löydettävissä tästä lisäinfoa. Helpommillaan kortti voidaan myöntää parin oppitunnin mittaiseen ampumakortti-infoon osallistumisen perusteella. Vanhoja ja edelleen aktiivisten ampujien osalta, joilla ei ole mitään koulutusta taustalla, tämä tarkoittaa teoriakoulutukseen osallistumista ja kirjallisen kokeen läpäisyä. Ampumataitohan on jo olemassa eikä sitä tarvitse siten enää opettaa.

Mitä hyötyä on ampumakortista?

Ampumakortin eräänä keskeisenä ajatuksena on ollut, että sen haltija myös täyttää ampuma-aselainsäädännön asettamat vaatimukset kyseisen aseen hankkimisluvan saamiselle. Tavoitteena onkin, että voimassaoleva ampumakortti nopeuttaisi ja helpottaisi merkittävästi aseen hankkimislupaprosessia.

Toisena tavoitteena on ollut luoda samansisältöisen aloittelevan ampujan peruskoulutuskokonaisuus. Lähtökoulutuksen ollessa vakioitu, on se hyväksiluettavissa eri järjestöjen toimesta niin jäsenyyskysymyksissä kuin eritasoiseen toimintaan osallistumisvaatimustenkin yhteydessä.

Ampumakorttikoulutusmateriaali tullaan pitämään ajantasaisena forumin kotisivuilla. Siten se on hyödynnettävissä jäsenjärjestöjen kaikessa koulutustoiminnassa. Kaikkien muidenkin aseista ja ammunnasta kiinnostuneiden perehtyessä itseopiskelun kautta aineistoon, on se osaltaan poistamassa ennakkoluuloja ja lisäämässä turvallista ja vastuuntuntoista suhtautumista ampumaharrastukseen.

Mitä sitten itse muovinen ampumakortti mahdollistaa niin järjestö- kuin erityisesti seuratoiminnan osalta. Tässä vain taivas on rajana sirujen ja magneettiraitojen tarjoamien mahdollisuuksien myötä. Onko ampumakortti tulevaisuudessa osa jäsenkorttia, maksukortti ratamaksuja varten, bonuskortti, radoille sisäänpääsykortti jne. Tämä kaikki on järjestöjen ja seurojen päätösvallassa ja niiden tarpeiden mukaan toteutettavissa.

Mitä vaikutuksia aselain uudistamisella on ampumakorttiin?

Ampumakortin myöntämisehtoja tullaan tarkastelemaan uudelleen sen jälkeen kun aselakiehdotus hyväksytään eduskunnassa. Näin on mahdollista toteuttaa edellä mainittu tavoite ampumakortin ja ampuma-aseen hankkimisluvan myöntämisehtojen yhteneväisyydestä.

Miten ampumakorttitietoja ylläpidetään?

Tähän kysymykseen ollaan parhaillaan hakemassa ratkaisua. Todennäköisin päätös on, että kukin jäsenjärjestö vastaa omien jäsentensä tietojen ylläpitämisestä esimerkiksi jäsenrekisterinsä tai vaikkapa RESUL:n kuntokortin yhteydessä. Niiden osalta, jotka ovat kurssin suorittaneet mutta eivät ole järjestöjäseniä, tullaan säilyttämään suoritustiedot joitakin vuosia, jotta ne olisi rekisteröitävissä heti mahdollisen jäsenyyden astuttua voimaan.